4.–6.8.2023 Historian havinaa ja uusia tuulia -puutarha- ja kulttuurimatka Helsingin seudulle

Perjantai 4.8.
Lähdemme Joensuusta matkailupysäkiltä klo 7:00, minkä jälkeen pysähdymme tarvittaessa Honkavaaran Gulfilla ja Tolosenmäen Nesteellä. Omakustanteisen lounastauon pidämme Utin ABC:llä, josta suuntaamme kohti Viherpeukalon puutarhamyymälää. Tämän jälkeen on vuorossa Verlan pahvitehdas, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Lähes sadan toimintavuoden jälkeen tehdastuotanto päättyi vuonna 1964 ja muutamaa vuotta myöhemmin Verlan tehtaasta tuli Suomen ensimmäinen tehdasmuseo, johon pääsemme oppaan johdolla tutustumaan. Lisäksi kierrämme Patruunan puutarhassa, jossa kukkivat monet vanhat perinneperennat.
Puistossa kasvavat 1900-luvun alkupuolella istutetut jalopähkinä, okakuuset, kanadantuijat, koskenrannan lehmukset sekä pytingin seinustalla villiviini. Liikuntarajoitteiset henkilöt pystyvät osallistumaan museokierrokselle osittain.
Illalla majoitumme Tuusulassa hotelli Krapiin, jossa nautimme
ohjelmaan kuuluvan puolihoitoillallisen (menu tarkentuu myöhemmin).

Lauantai 5.8.
Lähdemme aamiaisen jälkeen klo 9:00 kokopäiväretkelle Helsinkiin. Ensimmäinen kohteemme on Annala, joka on kaikille avoin idyllinen puistoalue Helsingin syntysijoilla, Vanhassakaupungissa. Täällä tutustumme Annalan huvilan historiaan ja alueen teemapuutarhojen mielenkiintoiseen maailmaan Hyötykasviyhdistyksen asiantuntijan kanssa. Tämän jälkeen siirrymme Kumpulan
kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa meillä on noin tunti aikaa kierrellä omatoimisesti. Lounastettuamme Helsingin keskustakirjasto Oodin ravintolassa on vuorossa opastettu kierros Hietaniemen hautausmaalla.
Päivän viimeisenä kohteena on Bohemian Lulle, kotipuutarha, joka on saanut Vuoden avoin puutarha 2018-tunnustuksen. Yllätyksellinen ja toiminnoiltaan monipuolinen puutarha sisältää lajirikkaan hyötypuutarhan, värikkään ruukkupuutarhan ja tunnelmallisen oleskelupaikan. Kierrätysmateriaalien hyödyntäminen tuo pihaan rennon ja kodikkaan tunnelman. Puutarhassa on mahdollista nauttia omakustanteiset puutarhakahvit. Illalla
palaamme majapaikkaamme, jossa on omakustanteinen iltaruokailumahdollisuus.

Sunnuntai 6.8.
Lähdemme aamiaisen ja huoneiden luovutuksen jälkeen opastetulle kierrokselle v. 1904 valmistuneeseen Ainolaan, joka oli Jean ja Aino Sibeliuksen ja heidän perheensä koti 65 vuoden ajan. Vierailu alkuperäisessä asussa säilytetyssä Ainolassa on ainutlaatuinen aikamatka viime vuosisadan kotikulttuuriin, musiikin ja kuvataiteen maailmaan. Ainolaa ympäröivä luonto, Aino
Sibeliuksen suunnittelema laaja koriste- ja hyötypuutarha sekä pihapiiriin kuuluvat ulkorakennukset muodostavat eheän kokonaisuuden. Puutarhassa sijaitsee myös Jean ja Aino Sibeliuksen hauta. Ainola sopii suurelta osin myös liikuntarajoitteisille henkilöille.

Tämän jälkeen siirrymme opastetulle kierrokselle Taidemaalari Pekka Halosen vuonna 1902 valmistuneeseen kansallisromanttiseen ateljeekotiin Halosenniemeen. Sen kokonaisuuteen kuuluu myös Maija ja Pekka Halosen puutarha, joka on palautettu alkuperäisen kaltaiseksi.
Taiteilijan luontokäsitystä kunnioittaen koko Halosenniemen alue on lain nojalla rauhoitettu luonnonsuojelualue. Halosenniemi sopii liikunta- ja näköesteisille varsin rajoitetusti.

Lounaan syömme Mäntsälässä Saaren kartanon Lusikkalinnassa. Kartano on yksi Museoviraston vuonna 2009 määrittelemistä valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä Suomessa. Nykyisin Saaren kartanossa on maatalous-, puutarha-, luonto-, ympäristö-, metsä- sekä maarakennusalan opetusta. Tutustumme käynnin aikana kukka- ja puutarhakaupan opetusmyymälään ja kartanon koulutustarjontaan Keudan koulutuskuntayhtymän puutarha-alan
opettajan johdolla.

Tämän jälkeen vierailemme kotipuutarhassa Kausalassa, jossa tutustumme hiekkaviljelyn saloihin ja nautimme kahvit makean kahvileivän kera. Puutarhasta on mahdollisuus myös ostaa perennojen ja yrttien taimia (mm. kirahvikukka, nauhuksia, punalatva, ruohosipuli, parsa,
piparminttu ym.). Sitten onkin aika suunnata kohti Joensuusta, jossa olemme perillä noin klo 21:30.

Matkan hinta on kahden hengen standard-huoneessa jäsenille 470 euroa/henkilö ja ei-jäsenille 490 euroa/henkilö. Yhden hengen huoneen lisämaksu on 105 euroa.
Matkan hintaan sisältyvät Pohjolan Matkan bussin ja kuljettajan palvelut koko matkan ajan, hotelliyöpymiset, ohjelmassa mainitut aamupalat, ateriat ja päiväkahvit (omakustanteiset ruokailut ja kahvit on mainittu
erikseen) sekä tutustumiskohteiden pääsymaksut ja opastukset.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään pe 16.6.2023 Anna-Leena Martikaiselle sähköpostitse annaleenallepostia@gmail.com tai puhelimitse iltaisin ja viikonloppuisin 050 3766 379.
Sähköinen ilmoittautuminen https://urly.fi/30jd Ilmoita samassa yhteydessä erityisruokavaliot ja jos toivot istumapaikkaa bussin etuosasta matkapahoinvointiin tms. liittyen.
Vahvistat osallistumisesi maksamalla matkan yhdistyksen tilille P-K:n Osuuspankki FI36 5770 0520 0113 44 viimeistään pe 16.6.2023. Viestikenttään kirjoitetaan ’Helsinginseutu’ ja lähtijän nimi/lähtijöiden nimet. Matka toteutuu, kun lähtijöitä on 30, mukaan mahtuu 40 henkilöä.

Lisätietoja matkan peruutusehdoista löytyy Pohjolan matka -matkatoimiston kotisivuilta kohdasta
’Matkapakettiehdot’ https://pohjolanmatka.fi/matkapakettiehdot/.

ahdollisia sairaustapauksia varten matkatoimisto kehottaa ottamaan matkavakuutuksen ja tarkistamaan, että siihen sisältyy peruutusturva. Pidätämme oikeuden mahdollisiin ohjelma- ja aikataulumuutoksiin.