Jäsenkirje
9.2.2026
Hyvä Pohjois-Karjalan puutarhayhdistyksen jäsen!
Olemme nyt siirtyneet sähköiseen postitukseen, mutta jäsenkirje ilmestyy edelleen kahdesti vuodessa keväällä ja syksyllä. Ilmoittelemme lisäksi sähköpostitse muuta ajankohtaista tietoa pitkin vuotta. Muutamille jäsenistämme, joiden sähköposti vielä puuttuu, lähetämme jäsenkirjeen vielä postitse. Erikseen pyydettäessä voidaan jäsenkirje lähettää edelleen paperisena. Myös jäsenkortti toimitetaan sähköpostiin. Jäsenkortin taustakuvassa on tietenkin karjalanruusu. Kuvan on ottanut Michael Luther Suomen Ruususeurasta, ja hän ystävällisesti antoi kuvan meidän käyttöömme.
Pihakävelyitä varten kannattaa liittyä viime vuonna perustettuun Kimppakyyti-ryhmään WhatsAppissa. Siellä voi tarjota kyytejä, jos autossa on vielä tilaa muillekin pihakävelijöille tai jos ei esimerkiksi omista autoa, voi päästä jonkun toisen kyydillä.
Toinen hyödyllinen WhatsApp ryhmä on Puutarhayhdistyksen tiedotuskanava, josta saa nopeasti tietoa yhdistyksen tapahtumista. Ryhmässä voi myös omatoimisesti järjestää omalla pihallaan pihakävelyn ja kutsua jäseniä vierailulle sovittuun aikaan.
Pyydä liittymislinkkiä ryhmiin ”ota yhteyttä” sivun kautta.
Tänä kesänä järjestämme poikkeuksellisesti kaksi päiväretkeä, sillä yhden päivän retkiä on toivottu lisää. Nyt siis sankoin joukoin ilmoittautumaan retkille, jotta jatkossakin voidaan järjestää useampi päiväretki! Puolan matka jouduttiin perumaan vähäisen osallistujamäärän takia. Yhdessä Samimatkojen kanssa tarjoamme nyt Puolan matkan tilalle keväistä Tallinnan matkaa, jonne jäsenillemme on varattu rajattu määrä paikkoja. Toimi siis nopeasti, jos haluat matkalle mukaan! Katso tarkemmat matkatiedot toukokuun kohdalta.
Kotipuutarha-lehti tarjoaa vastaavaa Puolan matkaa. Lehden tilaajille tarjotaan matkaa etuhintaan. Nyt siis kannattaa liittyä Kotipuutarhalehden tilaajaksi jäsenhintaan. Saat ensimmäiset 4 lehteä vain 25 eurolla TAI koko ensimmäisen vuoden hintaan 49 euroa! Muut Puutarhaliiton tarjoamat edut ja yhdistyksen jäsenedut löytyvät kirjeen lopusta.
Kevään aikana Joensuussa on aloittamassa toimintansa puutarhaperhekerho. Kerhossa kasvatetaan yhdessä helppoja hyötykasveja ja kesäkukkia. Tiedotamme lähempänä ajankohtaa toiminnasta ja valitusta viljelypaikasta tarkemmin. Toimintaa koordinoi Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry. Jos haluat mukaan perhekerhoon lastesi tai lastenlasten kanssa, niin voit jo ilmoittaa kiinnostuksesi Hanna-Kaisa Hokkaselle sähköpostilla hanna.kaisa.katriina@gmail.com
TAMMIKUU
Ke 28.1.2026 klo 18.00 pidettiin vuosikokous ravintola Pinjassa
Kokouksessa käsiteltiin sääntömääräiset vuosikokousasiat kahvitarjoilun kera. Kokouksen aluksi kuultiin puutarhaperhekerhotoiminnasta Lasten ja nuorten Puutarhayhdistyksen edustajalta Hanna-Kaisa Hokkaselta. Vuosikokouksessa päätettiin, että jatkossa vuosikokouskutsu lähetetään vain sähköpostitse ja ilmoitetaan Karjalan Heilin yhdistyspalstalla. Näin ollen Karjalaisen ilmoituksista luovuttiin.
HELMIKUU
Ke 11.2. klo 17.30–19.00 Puutarhaliiton etäluento Kasvata sieniä puutarhassasi!
Tällä etäluennolla opit erilaisista sienten kasvatusmenetelmistä puutarhassasi. Käsittelemme sienipetiä, sienitoteemiä ja pölkkyviljelyä luennoitsijana Chris Holtslag – Helsieni Oy
Ti 17.2.2026 klo 18.00 Onnistu tomaatin viljelyssä -etäluento, Kaisu Kiiskinen
Puutarhuri ja Puhoksen puutarhan viljelijä Kaisu Kiiskinen jakaa luennollaan käytännönläheisiä vinkkejä tomaatin kasvatuksessa onnistumiseen. Luento kattaa koko kasvukauden: kuulemme neuvot tomaatin kylvöön ja esikasvatukseen sekä runsaan ja terveen sadon saavuttamiseksi kesällä.
Lisäksi Kaisu kertoo omia kokemuksiaan tomaattilajikkeista. Hänen puutarhansa valikoimaan on vuosien varrella kuulunut satoja eri lajikkeita.
Tervetuloa mukaan inspiroivalle luennolle!
MAALISKUU
Ti 31.3.2026 klo 18.00 Parvekeviljely-painajainen vai paratiisi? -etäluento, Ritva Majoinen
Luennolla parvekeviljelystä tutustumme viljelyedellytyksiin sekä huomioon otettaviin seikkoihin viljeltäessä rajatuilla, olosuhteiltaan hyvin erilaisilla parvekkeilla.
Mietitään ratkaisuja kasvualustan, lämpötilan säätelyn, valon ja varjostuksen suhteen.
Parvekkeilla voi viljellä melkein kaikkea, ja kuten puutarhoissa yleensä, vain tila on rajana.
HUHTIKUU
La 11.4.2026 klo 10.00–16.00 Chilipäivä Botanialla, Heinäpurontie 70, Joensuu
Nyt on Hottia!! Tervetuloa paljon toivotulle Chilipäivälle! Paikalla on Suomen Chiliyhdistys kertomassa hyviä vinkkejä chileihin sekä antamassa hyviä kasvatusvinkkejä, joilla saat omasta sadosta Hotimpaa Hottia.
Botaniassa voit ostaa niin omassa maakunnassa kasvatettuja chilejä laajan valikoiman, Tulisen poppamiehen supersuosittuja taimia kuin Botanian itse kasvatettuja taimia.
Tule mukaan Chillailemaan ja viettämään hauska päivä yhdessä botanialaisten kanssa!
Ke 22.4.2025 klo 18.00–19.30 Vesiaiheet-etäluento, Saara Hyttinen
Tervetuloa kuuntelemaan ja osallistumaan keskusteluun etäluennolle! Olisiko ensi kesän puutarhaprojekti ihana soliseva suihkulähde, kaunis puro kukkaistutusten lomassa taikka ihana, värikäs, luonnonmukainen kukkaistutus yhdistettynä materiaaliin vesi? Tältä luennolta saat hyviä vinkkejä vesiaiheisten altaiden tekoon aina altaan perustuksesta kasvien valintaan sekä hyviä niksejä hoitoon. Luennoitsijana puutarhurimme Saara Hyttinen.
TOUKOKUU
14.-17.5.2026 Keväinen Tallinnan matka
Keväinen Tallinna tarkoittaa lähilomaa meren takana. Sukella vanhan kaupungin tunnelmiin, Noblessnerin tai Telliskiven alueille. Vai lähtisitkö shoppailemaan moderneihin ostoskeskuksiin? Miksei vähän kaikkea samalla reissulla? Tallinnan ruokapaikat mm. vanhassa kaupungissa, nähtävyydet, erikoisliikkeet ja erilaiset palvelut helposti saavutettavissa. Tuliaisjuomat myös kätevästi mukaan! Kaupunkiloman majoitusvaihtoehto on Hotel Metropol, joka sijaitsee Tallinnan keskustassa uusitussa Rotermanin korttelissa, noin 5 minuutin kävelymatkan päässä historiallisesta vanhasta kaupungista, kaupungin tärkeimmistä nähtävyyksistä, ostoskeskuksista ja satamasta. Metropol hotelli on nykyaikainen, mutta viihtyisä ja kodikas majoituspaikka keskeisellä paikalla.
14.5. TORSTAI ITÄ-SUOMI – TALLINNA
Lähtö klo 6.10 Joensuun matkailupysäkki, Kirkkokatu 23 Taidemuseo Onnin edessä. (kts. muut pysäkit https://samimatkat.fi/matkat/kevainen-tallinnan-matka/) Saapuminen Länsisatamaan noin kello 14. Eckerö Line M/s Finlandia lähtee Tallinnaan kello 15.15. Buffet ruokailu lisäpalveluna kello 14.45. Laiva saapuu Tallinnaan kello 17.30. Maihinnousu ja kokoontuminen bussilla, josta matka jatkuu Metropol-hotellille.
15.5. PERJANTAI TALLINNA
Aamiainen hotellilla alkaen kello 7.00. Omaa aikaa Tallinnassa tai Türin Kukkamarkkinat & yksityispuutarha –kokopäiväretki lisäpalveluna. Klo 8.00 lähtö hotellilta, ajoaika on n. 1,5 tuntia. Klo 9.30 jälkeen Türin kukkamarkkinoilla, viipymä torilla 4 tuntia, varaa aikaa myös aikaa omatoimiseen lounaaseen (ei sisälly retken hintaan). Puutarhamatkalaisille Türin kukkamarkkinat –retki on mieluisa vaihtoehto puutarhaharrastajalle. “Karkkikauppa”, jossa on suuri valikoima virolaisia taimia eri taimistoilta, mm. pensaita, laaja valikoima perennoja (erikoisiakin) sekä puutarhatarvikkeita, usein myös yksityishenkilöitä myymässä omia taimia. Türista on helppo hankkia harvinaisempiakin perennojen ja pensaiden taimia tai pieniä puiden taimia omaan puutarhaan. Baltiassa kasvatetut taimet sopivat hyvin suomalaisiin olosuhteisiin. Türista teet sellaisia kasvilöytöjä, joita on Suomesta vaikea saada. Markkinoilla on lisäksi käsitöitä, elintarvikkeita, puutarhatarvikkeita ja paljon muuta kodin tarviketta ja tavaraa.
Klo 14.00 jatkamme markkinoilta matkaa Pärnun lähellä sijaitsevaan Viron suurimpaan yksityiseen kokoelmapuutarhaan, jossa on todella laajat, upeat istutukset (n. 5000 erilaista kasvia, istutusalueita n. puoli hehtaaria 3 hehtaarin alueella) sekä taimimyyntiä. Kohtaa puutarhuri, joka kehitti intohimoisesta harrastuksestaan työuran. Hänen puutarhassaan on tuhansia lajikkeita erilaisia perennoja, sipulikasveja sekä puita ja pensaita, erikoistaimien ostomahdollisuus. Mm. alppipuutarha on kauneimmillaan toukokuussa. Puutarhurista erityisen kiinnostavia ovat mm. kolmilehdet, alppikasvit, metsäkasvit, Kaukoidän sekä Japanin kasvit. Puutarhan esittely n. 1 tunti, mahdollisuus lisäksi kiertää omaan tahtiin sekä tehdä ostoksia. Retken kesto n. 9 tuntia.
Huomaa, että omakustanteinen lounastauko kannattaa pitää Tyrin kukkamarkkinoilla ja ottaa juomaa sekä jotakin pikku purtavaa bussiin. Klo 17.30 viimeistään lähtö Tallinnaan, Tallinnassa noin klo 19.00.
16.5. LAUANTAI TALLINNA
Aamiainen alkaen kello 7.30. Omaa aikaa Tallinnassa tai lisätilauksesta retkiä: Puutarharetki Svetlanan ja Triinun kotipuutarhat. Lähtö hotellilta kello 9.00 Svetlanan puutarhalla kello 9.30–11.00, Triinun puutarhalla 11.15–12.45. Toinen puutarhoista on 30 vuotta vanha kokoelmapuutarha, jossa on mm. pieniä kalliokasveja. Toinen puutarhoista on laajempi kukkia rakastavan harrastajapuutarhurin kotipuutarha. Keväällä mm. kivikkokasvit ovat parhaimmillaan. Molemmissa puutarhoissa meillä on esittely, vapaata aikaa katsella puutarhoja sekä ostaa Svetlanan ja Triinun kasvattamia taimia, taimiostoksissa käteismaksu. Ota mukaan juomaa sekä pikku purtavaa. Paluu hotellille noin kello 13.00.
Vanhankaupungin kierros & bastionikäytävät Vanhankaupungin kävelykierros alkaa Metropol-hotellilta, lähtö hotellilta kello 15.00. Löydä Tallinnan Vanhan kaupungin helmet ja jännittävät bastionitunnelit paikallisoppaan johdolla. Tutustumme ensin bastionikäytäviin. Salaperäiset bastionikäytävät rakennettiin 1600–1700 luvulla. Ne ovat osa Kiek in de Kökin puolustusmuseota. Sen jälkeen käymme Toompealla, kävelemme kukkulalta alas Raatihuoneen torille, jonne päätämme kävelykierroksen n. kello 18.00. Opastettu kävely on lisäpalvelu!
Tutustu Tallinnan eri kulmiin, vinkkejä mm. Tallinna-tärpeissä sekä Samimatkojen sivuilla. Omatoimivinkkejä puutarhamatkaajille mm. Tallinnan kasvitieteellinen puutarha, jonka lähellä Kloostrimetsä puukool sekä Kadriorg, jonka lähellä japanilainen puutarha. Ole hyvä ja tarkista kohteiden tiedot sekä aukioloajat kohteiden sivuilta.
17.5. SUNNUNTAI TALLINNA – ITÄ-SUOMI
Aamiainen alkaen kello 7.30. Hotellista uloskirjautuminen ja lähtö Metropol hotellilta kello 9.15. Käynti tuliaisjuomakaupassa. Satamassa viimeistään kello 11.00. M/S Eckerö Finlandia lähtee kohti Helsinkiä kello 12.00. Eckerö buffet lisätilauksesta kello 11.45. Saapuminen Helsinkiin kello 14.15, jonka jälkeen paluu lähtöpaikkakunnille.
Matkan hinta 2hh 425€/hlö ja 1hh 575€/hlö. Hinta sisältää matkaohjelman mukaiset kuljetukset, laivamatkat kansipaikoin, majoitus Metropol Hotel classic huoneissa, 3 aamiaista. Tälle matkalle voit itse koostaa haluamasi sisällön valitsemalla ilmoittautumissivulla sinulle mieluisat päiväretket mukaan pakettiin. Matkan kokonaishinta vaihtelee siis valitsemiesi kohteiden mukaan.
MATKAN LISÄPALVELUT Türin kukkamarkkinat & yksityispuutarha –retki 73 €/hlö, Puutarharetki Svetlanan ja Triinun puutarhat 38 €/hlö, Vanhankaupungin kävelykierros & bastionikäytävät 28 €/hlö, Eckerö buffet menomatkalla 36,00 €/hlö, Eckerö buffet paluumatkalla 36,00 €/hlö, Buffet aamiainen menomatkalla Simpele Liikenneasemalla 9,90 €/ hlö
Puutarhayhdistyksen jäsenille on varattu retkelle 20 paikkaa. Muistathan merkitä ilmoittautumisen yhteydessä, oletko puutarhayhdistyksen jäsen, jotta tilitykset Samimatkoilta ohjautuvat oikein.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset 10.4. mennessä: https://samimatkat.fi/matkat/kevainen-tallinnan-matka/
KESÄKUU
Ma 29.6.2026 18.00 Pihakävely Anna-Liisa Riihiilän puutarhassa, Varparannantie 86, Katajaranta
Kunniajäsenemme Anna-Liisan puutarha sijaitsee Venejoella maalaistalon pihapiirissä. Suurissa ja runsaissa ryhmissä olevat istutukset on suunniteltu siten, että kukintaa riittää läpi kesän, keväästä syksyyn. Puutarhassa kasvaa erityisen runsaasti erilaisia pioneja ja kuunliljoja. Hankintoja on tehty ulkomailta ja alelaareista. Siemenistä kasvatus myös kiehtoo niin perennoissa kuin pioneissakin. Erikoispuut ovat myös mielenkiinnon kohteena.
Pihakohteessa on myynnissä perennojen ja puiden taimia. Maksuvälineenä käy käteinen ja Mobile Pay.
Pihavastaava Jaana Hietanen p. 050 3249952
HEINÄKUU
La 4.7. Perinnemaisemia ja niittykasveja Valtimon suunnalla
Lähtö Joensuun matkailupysäkiltä (Kirkkokatu 23, Taidemuseo Onnin edestä) klo 8. Tarvittaessa kyytiin pääsee myös 6-tien varresta esim. Uuro, Kontiolahti ja Kolinportti. Ensimmäinen vierailukohde on yksityinen piha, joka on vanha maalaispihapiiri vanhoine rakennuksineen. Pihassa on paljon perennoja ja erilaisia rakennelmia.
Lounaalla käydään Laitalan lomissa, ja sieltä löytyy myös naisten vaatepuoti, mikäli jää aikaa ostoksiin. Lounaan jälkeen vierailemme Murtovaaran talomuseolla, joka on Suomen ainut vaara-asutusmuseo. Murtovaarassa on asuttu jo 1840-luvulla ja siellä on edelleen yli satavuotiaat tuohimalkakattoiset rakennukset. Museolle on puolen kilometrin kävelymatka polkua pitkin, joten suositellaan hyviä kävelykenkiä ja etenkin hellepäivänä juomapulloa. Tarvittaessa muutamalle voidaan järjestää autokyyti museolle, mutta museoalue on myös vaikeakulkuista. Opas Wilma Klippel kertoo paikan historiasta, ja tutustutaan alueen niittykasveihin.
Vierailemme myös paikallisessa puutarhamyymälässä Marjapaikassa, valikoimaan kuuluu perennoja ja pensaita. Juha Haverinen esittelee näytemaat, ja ostoksia voi tehdä myös Sinisessä Puodissa. Lopuksi käymme kahvilla, ja Joensuuhun paluu on n. klo 19.30.
Ilmoittautumiset ja eritysruokavaliot 27.6. mennessä Päivi Kuittiselle p. 040 7328965 tai kuittinen34@gmail.com Retken hinta on jäsenille 85€ ja ei-jäsenille 105€. Maksu suoritetaan yhdistyksen tilille FI36 5770 0520 0113 44 viitteellä “Valtimon retki”. Retki toteutuu, mikäli 20 hlöä osallistuu. Retkelle mahtuu mukaan 30 osallistujaa. Oikeudet muutoksiin pidätetään.
Su 5.7.2025 klo 12.00–17.00 Avoimet puutarhat
Puutarhakohteisiin voi tutustua ympäri vuoden osoitteessa www.avoimetpuutarhat.fi
Ma 20.7.2026 klo 18.00 Pihakävely Terttu Hurrin puutarhassa Karsikossa
Kunniajäsenemme Terttu Hurrin lumesta lumeen kukkiva puutarha on kiehtova kokonaisuus. Lajikkeita Terttu ei enää laske, mutta aikoinaan ne laskettuaan hän pääsi kuuteensataan. Joten varmasti heinäkuussakin vierailumme aikaan ovat useat perennat loistossaan. Kaaduttuaan tapaturmaisesti, on puutarhassa työskentely sisukkaalla puutarhurilla hiukan hidastunut, mutta ei suinkaan sammunut.
Pysäköinti pihalle ja kadun varteen. Hyödynnä myös WhatsApp-kimppakyytiryhmää.
Pihavastaava Marjut Kähkönen p. 050 3031163
Su 26.7. klo 12.00 Pihakävely Linnunlahden siirtolapuutarhassa, Heinäpurontie, Joensuu
Linnunlahden siirtolapuutarha sijaitsee Joensuun keskustan tuntumassa Linnunlahdella. Vuonna 1951 perustettu Joensuun Siirtolapuutarhayhdistys on yksi Suomen noin 60 siirtolapuutarhayhdistyksestä ja sen alueella on 81 mökkiä omine puutarhaviljelypalstoineen. Pääsemme tutustumaan Joensuun siirtolapuutarhayhdistyksen historiaan ja vierailemme kahdessa puutarhassa. Kokoontuminen siirtolapuutarhan keskusmajalla, josta aloitamme yhdessä kierroksen klo 12.00. Alueen esittelee yhdistyksen puheenjohtaja Merja Mäkelä. Lopuksi on mahdollista käydä kahvittelemassa yhdistyksen keskusmajalla, jossa on myynnissä kahvia ja teetä sekä makeita ja suolaisia leivonnaisia. Maksuvälineenä kahvioon käy käteinen ja kortti.
Ajo-ohje: Linnunlahden siirtolapuutarha sijaitsee Joensuun Linnunlahdella Heinäpurontien varressa, Botaniaa vastapäätä. Autojen pysäköinti tapahtuu kolmella alueella: joko raviradan pysäköintialueella tai Siirtolapuutarhayhdistyksen pysäköintialueella (vasemmalle, puutarha-alueelle kääntyvä tie ravirataa vastapäätä). Polkupyörän voi tuoda Keskusmajan eteen. Tai Botanian pysäköintialueella (Botanian ohi keskustan suuntaan Linnunlahdentielle ja siitä oikealle Takilatielle – pysäköintialue on heti oikealla). Keskusmaja on keltainen oikealla oleva rakennus jatkettaessa raviradan puoleiselta pysäköintipaikalta Huoltokaarta eteenpäin tai polkupyöräilijöille esim. Botanian puolelta ajettaessa Sireenipolun päässä vasemmalla puolella. Pihavastaava Jaana Hietanen p. 050 3249952
ELOKUU
31.7-2.8.2026 Historiallisten puutarhojen viikonloppu
matka Etelä-Suomen vanhojen puutarhojen ja kasvikulttuurin äärelle
Perjantai 31.7.
Matkaan lähdetään Joensuusta matkailupysäkiltä (Kirkkokatu 23, Taidemuseo Onnin edestä) klo 7.00. Muita kyytiin nousupaikkoja ovat esim. Honkavaara ja Tolosenmäki. Omakustanteinen lounastauko Utin ABC:llä klo 11.00–11.45. Seuraava pysähtyminen Viherpeukalot puutarhamyymälässä Valkealassa, johon aikaa varattu klo 12.00–13.15. Tämän jälkeen klo 14.00–16.00 tutustumme oppaan johdolla Verlan pahvitehtaaseen ja Patruunan puutarhaan. Verlan pahvitehdas on UNESCOn maailmanperintökohde. Lähes sadan toimintavuoden jälkeen tehdastuotanto päättyi vuonna 1964 ja tuosta muutaman vuoden kuluttua Verlan tehtaasta tuli Suomen ensimmäinen tehdasmuseo. Kierrokseen kuuluu Patruunan puutarha, jossa kukkivat monet vanhat perinneperennat. Puistossa kasvavat 1900-luvun alkupuolella istutetut jalopähkinä, okakuuset, kanadantuijat, koskenrannan lehmukset sekä pytingin seinustalla villiviini. Illalla klo 18.00 majoittuminen Break Sokos Hotel Flamingoon, Vantaa. Omakustanteinen päivällinen.
Lauantai 1.8.
Aamiainen alkaen klo 7.30. Sen jälkeen klo 9.00 lähdetään kokopäiväretkelle Helsinkiin. Retken ensimmäinen kohde klo 10.00 on Annala, joka on kaikille avoin idyllinen puistoalue Helsingin syntysijoilla, Vanhassa kaupungissa. Tutustutaan Annalan huvilan historiaan ja alueen teemapuistojen mielenkiintoiseen maailmaan Hyötykasviyhdistyksen asiantuntijan tai Helsinkioppaan kanssa. Matka jatkuu Kumpulan kasvitieteelliseen puutarhaan, jossa on klo 11.30–12.30 opastetusti tunti aikaa tutustua paikkaan. Täällä pääsee kierrokselle maapallon ympäri, maantieteellisessä puutarhassa voi kävellä Euroopasta Pohjois-Amerikan Kalliovuorille ja eksoottiseen Kaukoitään. Lounastettuamme klo 13.00–14.15 Helsingin keskustakirjasto Oodin ravintolassa on vuorossa opastettu kierros Hietaniemen hautausmaalla klo 14.30–16.30. Päivän lopuksi vieraillaan Bohemian Lulle kotipuutarhassa klo 17.00–18.00. Se on saanut Vuoden avoin puutarha 2018-tunnustuksen. Yllätyksellinen ja toiminnoiltaan monipuolinen puutarha sisältää lajirikkaan hyötypuutarhan, värikkään ruukkupuutarhan ja tunnelmallisen oleskelupaikan. Kierrätysmateriaalien hyödyntäminen tuo pihaan rennon ja kodikkaan tunnelman. Paikassa on mahdollisuus nauttia omakustanteisesti puutarhakahvit. Majoituspaikkaan palataan klo 18.30. Omakustanteinen päivällinen.
Sunnuntai 2.8.
Aamiainen alkaen klo 7.30, minkä jälkeen huoneiden luovutus klo 9.15 mennessä. Ensimmäinen vierailukohde on Halosenniemi klo 10.00–11.15. Opastettu kierros Halosenniemen taiteilijakodissa ja puutarhassa. Kansallisromanttinen ateljeekoti valmistui vuonna 1902. Se kertoo Pekka Halosen taiteesta, elämäntyöstä ja ystävistään, jotka loivat maineikkaan Tuusulan Rantatien taiteilijayhteisön. Maija ja Pekka Halosen puutarha on palautettu alkuperäisen kaltaiseksi. Taiteilijan luontokäsitystä kunnioittaen koko Halosenniemen alue on lain nojalla rauhoitettu luonnonsuojelualue. Tämän jälkeen vierailu ja opastettu kierros Ainolan kotimuseossa ja puutarhassa klo 11.30–12.30. Ainola oli Aino ja Jean Sibeliuksen koti 65 vuoden ajan. Vierailu alkuperäisessä asussa säilytetyssä Ainolassa on ainutlaatuinen aikamatka viime vuosisadan kotikulttuurin, musiikin ja kuvataiteen maailmaan. Kokonaisuuteen kuuluvat päärakennus, talousrakennukset, sauna sekä Aino Sibeliuksen suunnittelema laaja koriste- ja hyötypuutarha metsineen. Puutarhassa sijaitsee myös Aino ja Jean Sibeliuksen hauta. Ainola sopii suurelta osin myös liikuntaesteisille. Lounas Mäntsälän Juustoportissa klo 13.00–14.00. Jatketaan klo 15.00–16.15 vierailulla kotipuutarhassa Kausalassa, jossa esittely hiekkaviljelyn saloihin ja kahvit makealla kahvileivällä. Mahdollisuus ostaa perennojen ja yrttien taimia. Lappeenrannan hiekkalinnaan pysähdytään klo 17.30–18.30. Hiekkaveistosten muotoiluun käytetään joka vuosi noin kaksi miljoonaa kiloa hiekkaa. Hiekkalinnan vieressä vallien kupeessa, historiallisesti arvokkaassa punatiilirakennuksessa sijaitsee Fazer Shop, jossa mahdollisuus tehdä ostoksia klo 18.00 saakka. Myymälärakennus on valmistunut vuonna 1915 ja siinä on toiminut mm. sauna- ja pesutupa, Suomen armeijan konepaja ja valimo. Saapuminen Joensuuhun noin klo 22.00.
Matkan hinta on puutarhayhdistyksen jäsenille 395 €/hlö. Yhden hengen huoneen lisämaksu on 95 €. Matkan hintaan sisältyvät Pohjolan Matkan bussin ja kuljettajan palvelut koko matkan ajan, hotelliyöpymiset, ohjelmassa mainitut aamupalat, lounas Oodissa ja lounas Juustoportissa, kahvit Kausalan kotipuutarhassa sekä tutustumiskohteiden pääsymaksut ja opastukset.
Sitovat ilmoittautumiset viimeistään 5.6. sähköisesti:https://fork.flomembers.com/pohjois-karjalan-puutarhayhdistys/events/register/c81e728d9d4c2f636f067f89cc14862c tai Jaana Hietaselle sähköpostitse jaana.pkpuutarhayhdistys(at)gmail.com Ilmoita samalla erityisruokavalio tai toivomus istumapaikasta bussin etuosassa. Vahvistat osallistumisesi maksamalla matkan yhdistyksen tilille P-K Osuuspankki FI36 5770 0520 0113 44 viimeistään 5.6. Viestikenttään kirjoitetaan Helsingin seutu ja lähtijän/lähtijöiden nimet. Matka toteutuu, kun lähtijöitä on 30, mukaan mahtuu 40 henkilöä. Lisätietoja matkan peruutusehdoista löytyy Pohjolan Matka -matkatoimiston kotisivuilta https://pohjolanmatka.fi/matkapakettiehdot/ kohdasta matkapakettiehdot. Sairastumisia varten matkatoimisto kehottaa ottamaan matkavakuutuksen ja tarkistamaan, että siihen sisältyy peruutusturva. Pidätämme oikeuden ohjelma- ja aikataulumuutoksiin.
La 8.8. Retki Nurmekseen
Lähtö Joensuusta klo 8.30 Kirkkokadun matkailupysäkiltä (Kirkkokatu 23, Taidemuseo Onnin edestä). Tarvittaessa kyytiin pääsee matkan varrelta Kontiolahdella, Kolinportilta ja Juuasta.
Vierailemme Puu Nurmeksen Avoimet pihat ja talot –tapahtumassa. ”Avoimissa ovissa alueen asukkaat avaavat kotinsa ja pihansa vierailijoille. Lisäksi monessa kohteessa on pop-up-kirpputoreja, -kahviloita ja -ravintoloita.”
Lounas noutopöydästä nuorisokeskus Hyvärilässä. Saramolla Kärkkäisten viinitilalla pääsemme tutustumaan viininviljelyyn. Lisäksi tilalla kasvatetaan visakoivua, erilaisia omena-, luumu- ja päärynäpuita, sekä pähkinäpensaita, – monia harvinaisuuksiakin.
Paluu Joensuuhun klo 19. Retki toteutuu mikäli on vähintään 20 osallistujaa. Bussiin mahtuu 30 henkeä. Retken hinta on jäsenille 75 €/hlö ja ei-jäsenille 95€/hlö, ja se maksetaan yhdistyksen tilille FI36 5770 0520 0113 44 viitteellä ‘Nurmeksen retki’
Sitovat ilmoittautumiset ja erityisruokavaliot 2.8. mennessä sähköisesti https://fork.flomembers.com/pohjois-karjalan-puutarhayhdistys/events/register/eccbc87e4b5ce2fe28308fd9f2a7baf3 tai Kaija Mattilalle sähköpostitse kaija.mattila@gmail.com ja puh. 040 7379747. Pidätämme oikeudet muutoksiin.
Lisätietoja:https://www.vanhakauppala.fi/avoimet-ovet/http://visamaa.fi/galleria
La 15.8.2026 (kellonaika ilmoitetaan myöhemmin) Luento pioneista ja taimien myyntitapahtuma, Kukkolan tila, vanhan kivinavetan ylinen, Vanha Valtatie 70, Joensuu
Taivassalosta Pionien koti -taimistolta Mikko Uusi-Honko pitää luennon pioneista. Pionien koti on Suomen suurin pioneihin erikoistunut taimisto. Luento tarjoaa mielenkiintoista tietoa pionien historiasta, lajikkeista ja kasvatuksesta. Saat käytännön vinkkejä istutukseen, hoitoon ja kukinnan onnistumiseen – olitpa vasta-alkaja tai kokenut harrastaja.
Tapahtuman yhteydessä järjestettävässä taimimyynnissä on tarjolla valikoitu erä pionin taimia. Tämä on erinomainen tilaisuus hankkia myös harvinaisempia lajikkeita suoraan asiantuntijalta ja kysyä neuvoja omaan puutarhaasi. Maksu kortti/käteinen/Mobilepay.
Yhdistyksemme jäsenillä on mahdollisuus myös ennakkotilata taimia, jotka toimitetaan suoraan tapahtumaan. Tarkempi taimivalikoima, ennakkotilausohjeet sekä tapahtuman kellonaika ilmoitetaan myöhemmin. Pionien kodin kotisivut: www.pioni.fi Tilaisuus on avoin kaikille, joten ota ystävä mukaan luennolle ja ostoksille!
Ajo-ohje: Kukkolan tila. Vanha Valtatie 70, 80230 Joensuu. Kukkolan tilalla on oma tilava parkkipaikka, joka on selkeästi merkittynä pihaan kääntyessä. Kivinavetta on heti parkkipaikan läheisyydessä. Alakerrassa on BBQ Karelian toimitilat. Ylisen sisäänkäynti on parkkipaikalta katsoen rakennuksen oikeassa päädyssä.
La 29.8. klo 14.00-16.00 Kimppukurssi Lotokan hovin leikkokukista, Lotokantie 146, Hammaslahti
Kimppukurssilla opetellaan itse tekemään leikkokukkakimppu avomaalla kasvatetuista kukista tilan emännän Suvin opastuksella. Sateen sattuessa voidaan työskennellä myös sisätiloissa. Kurssin hinta on 40 €, ja summa maksetaan yhdistyksen tilille FI36 5770 0520 0113 44 viitteellä ‘Kimppukurssi’. Kurssi järjestetään, jos osallistujia on vähintään viisi ja kurssille mahtuu enintään 8 henkilöä/kurssi.
Sitovat ilmoittautumiset Ritva Majoiselle sähköpostitse holvinpuoti@gmail.com 21.8. mennessä
MARRASKUU
Kranssikurssi
Lisätietoa syksyn jäsenkirjeessä.
Pikkujoulut
Lisätietoa syksyn jäsenkirjeessä.
******************************************
Muut puutarha-aiheiset tapahtumat Pohjois-Karjalassa:
21 – 22.3. Omenapuun varrennuskurssi kolmikannan leirikeskuksessa Outokummussa
Kurssilla tutustutaan Pohjois-Karjalan oloihin sopiviin omena- ja päärynälajikkeisiin ja opetellaan varrennustekniikkaa. Kurssin hinta on 105 €.
Lisätietoja: https://wildkarelia.johku.com/fi_FI/leirintaalueen-palvelut/omena-ja-paarynapuiden-varrennuskurssi
14 – 16.8.2026 Kukkakuhhaus, Rääkkylä
Kukkakuhhaus on hieno maalaisromanttinen kukkajuhla, jossa pääset keräämään oman kimppusi kukkapellosta ja nauttimaan markkinatunnelmasta. https://www.karjalanruusu.fi/k…
Tulossa elo-syyskuun vaihteessa päiväkurssi Luontoa pihoille ja puutarhoihin – teoriaa ja käytännön toteutusta
Kurssilla käydään läpi mahdollisuuksia tuoda luontoelementtejä enemmän rakennettuun puutarhaan. Vetäjänä toimii puutarhauri, luonnontuoteneuvoja ja pihasuunnittelija Päivi Avela, jolla on vankka osaaminen luonnomukaisen viherrakennuksen suunittelusta sekä luonnomateriaalien käytöstä pihoilla.
Järjestäjänä toimii Joensuun steinerkoulu. Lisätietoja kurssista seuraavassa jäsenkirjeessämme.
*********************************************
Lisää puutarhatapahtumia löytyy vuoden edetessä Puutarhaliiton sivuilta https://www.puutarhaliitto.fi/tapahtumakalenteri/ Pohjois-Karjalan puutarhayhdistys on perustettu Joensuussa 1953. Sen toiminnan tavoitteena on ollut vaalia puutarhakulttuuria, edistää puutarhatuotantoa sekä lisätä puutarha-alan tietoisuutta. Yhdistys järjestää pohjoiskarjalaisille puutarhaharrastajille retkiä, puutarhamatkoja kotimaassa ja ulkomailla, kursseja, luentoja sekä puutarhakierroksia harrastajien kotipihoihin ja puistoihin. Yhdistyksessä on nyt 308 jäsentä.
Yhdistyksen jäsenmaksu on 20 euroa. Kaikki jäsenemme ovat oikeutettuja seuraaviin jäsenetuihin (liikkeistä ja yrityksistä jäsenedun saa näyttämällä jäsenkorttia):
- yhdistyksen järjestämät kotimaanmatkat jäsenhintaan
- 10 %:n alennuksen Päivin pihatyö- ja suunnittelupalveluista, Joensuu p. 040 7328965
- 5 %:n alennuksen normaalihintaisista ruukku- ja leikkokukista (ei sidontatöistä) kukkakauppa ja hautaustoimisto Ratilainen Ky:stä, Kiteentie 14 a, Kitee, p. 013-225455
- 20 %:n alennus sisäänpääsyistä ja vuoden voimassa olevista Botania-korteista, Heinäpurontie 70, Joensuu p. 050 5629482
- 15 %:n alennus kantojyrsinnöistä ja 10 %:n alennus pihapuiden poistosta, Metsätyö T. Koponen p. 050 3727483
- 7 %:n alennus 1lk:n pakastemarjoista Ruutiaisen Puutarhalta. Minimiostos 2 kg. Toimitukset Joensuun seudulle sovittavissa. Niinikummuntie 7, Kitee p. 050 5399186
- 5 %:n alennus valmiista kimpuista ja asetelmista sekä leikko- ja ruukkukukista Kukkakauppa Rosabellasta, Porokylänkatu 11, Nurmes p. 040 5364366
- 5 % alennus kaikista ostoista Lehmon puutarhatilalla. Puutarhatilan kanta-asiakkaana et voi hyödyntää sekä kanta-asiakasetua että Puutarhayhdistyksen etua (molemmilla 5 % alennus ostoista).
Puutarhaliiton jäsenedut löydät liiton sivuilta.
