Aita lehtokotiloille

Reino Myllymäen kehittämä aitausmenetelmä lehtokotiloiden leviämisen estämiseen

Koeaita on käytössä Tampereella kolmatta kesää. Omakotitalon tontti rajoittuu kahdelta sivultaan rehevään, hoitamattomaan puistoalueeseen, missä kotiloita on paljon. Aita on asennettu vain näille kahdelle sivulle ja sen pituus on 60 m. Kun kotiloita ei tule enää aidan yli ulkopuolelta lisää, on niitä keräämällä päästy lopputulokseen, että tontti on nykyisin käytännössä täysin puhdas kotiloista. Puiston puolella niitä on edelleen.

Toimintaperiaate on lyhyesti kerrottuna seuraavanlainen: Kohtaan, mistä kotiloiden ei haluta pääsevän kulkemaan, asennetaan eläinten laidunaitaukseen tarkoitettu aitanauha. Se on ommeltu tukevaan n. 15 cm leveään muovinkangasnauhaan. Muovikangasnauha kiinnitetään joko syrjällään olevaan lautaan (kiinteä asennus) tai tarkoitukseen tehtyjen lasikuitukeppien pidikkeisiin (helposti koottava ja purettava). Nauhan alareuna on tiiviisti kiinni maassa, ettei kotilo pääse siitä ali. Aitanauhaan johdetaan virtalähteestä sähköpulssi. Virtalähteeksi riittävät pienimmät markkinoilla olevat aitaustarkoitukseen tehdyt mallit. Koeversiossa on käytetty Olli-tuotteen (Farmcomp) markkinoimaa, neljällä 1,5 voltin paristolla toimivaa virtalähdettä. Nauhaa ylös kiivetessään kotilo saa aitanauhasta iskun eikä pääse siitä yli.

Aitausmenetelmän kehittäminen on nyt siinä vaiheessa, että sen kaupallinen valmistus on alkamassa. Lähetän tämän sähköpostiviestin Puutarhaliiton nettisivuilla mainituille puutarhayhdistyksille/ -seuroille. Tavoitteeni on, että tässä aloitusvaiheessa “koeaitauksia” saataisiin pystytettyä nähtäväksi eri puolille, missä kotilo-ongelmaa esiintyy.

Tulostettava pdf tässä linkissä.

Annan mielelläni lisätietoja aitauksen rakenteesta, toiminnasta ja kustannuksista.

Ystävällisin terveisin
Reino Myllymäki
Haljastentie 20
37500 Lempäälä
reino.j.myllymaki(at)gmail.com
puh. 040-8344177